Muisto-
ruutuja
tärkeistä hetkistä
ja heistä, joiden
kanssa ne jaat.

Valokuvausta studiossa ja miljöössä,
Rauma ja lähialueet
Muotokuvaus, pariskunnat ja perheet, yrityskuvaus
ONNI ON PIILOSSA ARJEN HARMAASSA.
Kahden pienen lapsen äitinä löydän itseni yhä useammin ihmettelemästä ajan kulkua. Helpottuneena, mutta samalla haikeana muistelen mennyttä ja yritän parhaani mukaan pysyä uusien vaiheiden perässä. Pyörittää arkea äitinä, puolisona, palkkatyöläisenä ja sivutoimisena yrittäjänä. Kun minä tuskailen aikuisen arkeani, nämä pienet elävät lapsuuttaan. Tahdon ikuistaa valokuviksi mahdollisimman paljon arkemme ohikiitäviä ilon hetkiä, joihin on ihana palata silloin kun tuntuu, ettei elämässä ole ehtinyt kuin suoriutua viikonlopusta seuraavaan. Otan paljon kuvia, mutta en näy niissä itse.
Tämän takia minä investoin valokuviin ja tämän takia toivon, että sinäkin investoit.
Mielestäni olisi ihanaa, kun kuvauksia varattaisiin enemmän ilman sen suurempaa syytä tai merkkipaalua. Olen tänä vuonna menettänyt kaksi rakasta perheenjäsentä ja tiedättekö mikä lohtu se on ollut surun keskellä palata katsomaan kameran taltioimia muistoruutuja. Voi, kuinka ihanat muistot jälkipolville jää, kun ikuistetaan esimerkiksi isovanhemmat ja isoisovanhemmat yhdessä lastenlasten kanssa. Pariskunnat vastarakastuneena ja viiden vuoden seurustelun jälkeen. Talviloman metsäretki, kesäpäivän rantaleikit tai syksyn ruska ja kultainen auringonlasku. Valokuvaus on parhaimmillaan ikimuistoinen elämys ja ihana piristys keskelle arjen eloa. Saatko ajatuksestani kiinni?
Miljöökuvauksia voidaan toteuttaa ympäri vuoden. Löydän jatkuvasti uusia paikkoja, missä kuvata vuodenajasta riippumatta. Kun ilmat viilenevät ja päivänvalo kestää vain muutamia tunteja, toivotan sinut tervetulleeksi studiohuoneelleni Kappelinluhtaan. Tarvittaessa studiovalot kulkevat myös mukanani sinun luoksesi, jos toivot kuvausta kotonasi.


ota yhteyttä
Onpa mukavaa, että harkitset kuvausta kanssani! Tahtoisin ensin kuulla, millaisesta kuvauksesta olisit kiinnostunut. Ketä kuvataan? Kuvataanko studiossa vai miljöössä? Oletko jo tutustunut kuvauspaketteihin ja löytänyt sieltä mieluisan vaihtoehdon? Tahdotko pilkkoa maksun osiin?
Olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla, mutta valokuvaan sunnuntaisin. Pyrin kuitenkin vastaamaan uusiin yhteydenottoihin kahden arkipäivän sisällä. Voit laittaa minulle viestiä Facebookissa, Instagramissa
tai suoraan sähköpostilla info@roosasunila.com